100 päivää sitä sun tätä

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tipaton tammikuu, huikaton helmikuu. Ei alkoholia, ei sokeria, ei tupakkaa, ei suklaata, ei vehnää, ei sitä eikä tätä. Ollaan 100 päivää ilman jotain.

Tammikuussa tuhannet ja taas tuhannet ihmiset aloittivat terveellisemmän elämän tavoittelun. Kuntosalit ja fitnessklubit olivat täynnä toinen toistaan pulleampia puuskuttajia. Alkoi juoksumattojen ja crosstrainerien vuotuinen, äärimmäinen rasitustesti. Suosittelen huollon tilaamista nyt, kun into viimeistään on laantunut.

Alkuvuodesta kaikki oman elämänsä juttagustafsbergit ja muut jumppapirkot tuputtavat omia kokemuksiaan kuureistaan ja vippaskonsteistaan. Työkaverit kyllästetään toinen toistaan uskomattomammilla dieeteillä ja jatkuvalla syyllistämisellä jokaisesta kahvipullasta. Viimeksi kun Suomi karppasi isosti, nousi makean kahvileivän myynti vähittäiskaupoissa ja kahviloissa 30 prosentin luokkaa – eli ei muuta kuin pullaa huuleen, vaikka sitten salaa muilta.

Tässä kohtaa haluan itse kertoa kokeilleeni ateriakorvikkeiden lisäksi ainakin 5:2-dieettiä (5 viikkoa), paleodieettiä (pari päivää), vähähiilihydraattista ruokavaliota (pari viikkoa). Rasvaimu taitaa olla ainoa, mitä en ole tullut kokeilleeksi. Kaikki kokeilemani on toiminut – sen hetken, kun innostusta on kestänyt. Lääkäriystäväni neuvoi syömään vähemmän ja liikkumaan enemmän. Pyh, sanon minä. Kaikkihan niin tekisivät, jos se toimisi.

Merkittävin terveellinen ja pysyvä elämänmuutokseni on ollut vuonna 2004 aprillipäivänä tekemäni tupakoinnin lopettamispäätös. Siitä tulee tänä vuonna kuluneeksi 11 vuotta. Euroissa se tekee sievoisen summan; olen matkustellut hieman enemmän kuin ennen, eli taivaan tuuliin on mennyt sekin raha, mutta eri muodossa. Päivääkään en ole päätöstäni katunut. No, ehkä pari kertaa, kun painoa tuli lisää parikymmentä kiloa ja rapiat. Mutta ajatus tupakasta ruokahalun hillitsijänä ei silti houkuta. Entä jos en laihdukaan? Käteen jäisi rööki ja pohjaton ruokahalu.

Toinen terveydelleni merkittävä elämänmuutos on ollut työpaikkani alakerran lounasravintolan, UniCafe Ylioppilasaukion, monipuolisen tarjonnan hyödyntäminen. Erityisesti kalaruoista löytyy lähes päivittäin sopiva vaihtoehto. Ja kyllä, olen pari kertaa valinnut myös kasvisruoan, joka on tällaiselta peruslihansyöjältä jo saavutus.

Kaikesta kokemastani oppineena olen päättänyt olla armollisempi itselleni. Olkoonkin ohjenuoranani tästä alkaen kohtuullisuus, melkein kaikessa mitä teen. Melkein siksi, että aion olla armeliaampi itselleni, ja sitä kautta myös muille, elämän pieniä nautintoja täysin unohtamatta. Jos poikkean kultaiselta keskitieltä, en ruoski siitä itseäni, vaan annan armon käydä oikeudesta ja palaan ruotuun – aikanaan.

Jari Lehto

Kirjoittaja on HYY Ravintoloiden aluepäällikkö.