Tekijät tutuiksi: Kaija Mustonen tavoittelee taivaita jalat maassa

Musiikkia ja koripalloa harrastaneesta tytöstä kasvoi ravintola-alan ammattilainen. Kaija Mustonen tasoittaa aurinkoisella olemuksellaan arjen turbulenssia UniCafe Porthaniassa ja haaveilee lentoemännän työstä.

Vastapäätä istuva Kaija hymyilee, takana oleva kiireinen työpäivä ei tunnu syöneen nuoren naisen energiatasoa lainkaan. Pikemminkin päinvastoin.

Juttutuokion aluksi luettelen joukon laatusanoja. Paljastan, että kyse on työkavereille ensimmäisenä mieleen tulleista sanoista pyydettäessä kuvailemaan Kaijaan kollegana ja ihmisenä. Lista on paljonpuhuva: ”positiivinen”, ”friendly”, ”edustava”, ”huomaavainen”, ”iloinen”, ”pirteä”, ”ihana”, ”nätti”, ”sydämellinen”.

– Oi, olen otettu. Ihanaa, että tunne on molemminpuolinen. Tuollaisia asioita tulee harvoin sanoneeksi arjen keskellä. Ehkä pitäisi.

Kaijasta pidetään, eikä se ole sattumaa. Paljon on kiinni luonteesta, mutta vähintään toinen puoli tulee asenteesta työntekoa ja kanssaihmisiä kohtaan.

– Yritän olla positiivinen ja helposti lähestyttävä, niin asiakkaille kuin työkavereille. Olen tyytyväinen, jos ihmiset ympärillä ovat tyytyväisiä. Positiivisuus tarttuu, mutta vielä helpommin tarttuu negatiivisuus.

Koripalloa ja trumpetin soittoa

Kaija kävi syntymässä Varkaudessa ja vietti ensimmäisen vuosikymmenensä Kuopiossa. Pääkaupunkiseudulle elämä kuljetti 11-vuotiaana. Musiikkiluokkalaisen instrumentti oli trumpetti.

– Soittaminen on kouluorkesteriaikojen jälkeen jäänyt. Enemmän se oli harrastus kuin intohimo. Uskon kyllä, että pääsisin siihen aika pian uudelleen kiinni. Ehkä joskus tulee sopiva hetki.

Koululaisen elämään mahtui myös urheilua, pitkälle tytölle luontevasti lajiksi valikoitui koripallo. Liikunnan merkityksestä Kaija puhuu mielellään tänäänkin. Koripallo tosin on vaihtunut kuntosaliharjoitteluun.

– Ravintola-ala on raskasta. Työtä ei yksinkertaisesti jaksa, ellei pidä itsestään huolta. On tärkeää huolehtia riittävästä levosta, liikunnasta ja ravinnosta.

Sudeettisavolainen kahden kulttuurin välissä

Monikulttuurisessa kodissa kasvaneen Kaijan toinen äidinkieli on venäjä. Tärkeä osa identiteettiä on myös savolaisuus.

– Välillä tunnen itseni Helsingissä vähän oudoksi. Ehkä minussa on sellaista avointa hölmöyttä, jota täällä helposti säikähdetään. Helsinkiläiset ovat varovaisempia sanoissaan.

– Kuopiossa en ole käynyt vuosiin. Tajuan edelleen savolaisten jutut, mutta en enää pääse niihin niin hyvin sisälle. En oikein tiedä, kumpaa olen enemmän, savolainen vai helsinkiläinen.

Työ vei mukanaan

Ravintola-ala ei ollut Kaijalle itsestään selvä valinta.

– Peruskoulun viimeisenä vuonna matkailuala kiinnosti eniten. Pääsinkin TET-harjoitteluun hotelliin, ja vaikka olin nuori ja ujo, asiakaspalvelu kiehtoi.

Matkailualan opintojen sijaan Kaija päätyi Omniaan opiskelemaan tarjoilijaksi. Opiskelua tosin kesti vain vuoden verran, sillä työ tempaisi mukanaan.

– Tulin tekemään ensimmäistä harjoittelua UniCafe Ylioppilasaukioon ja sen jälkeen jatkoin Porthaniassa. Työporukka otti niin lämpimästi vastaan, että jäin kerrasta koukkuun.

Puolen vuoden työjakson jälkeen opintojen jatkaminen koulun penkillä tuntui vieraalta ajatukselta, ravintola-alan kun oppii Kaijan mielestä parhaiten työn kautta. Ratkaisuksi löytyi oppisopimuskoulutus.

– HYY Ravintoloiden monipuolisuus yllätti. Olen oppinut ravintola-alasta kaiken täällä, ja koen, että tiedän aika paljon. Aika on mennyt nopeasti, olen viihtynyt jo neljä vuotta. Työ Ylioppilasaukiossa oli todella opettavaista, ja toinen kierros Porthaniassa on antanut taas lisää.

Positiivisella mielellä kiirettä selättämään

UniCafe Porthaniassa Kaija pääsee käyttämään osaamistaan monipuolisesti. Työhön kuuluu muun muassa edustustarjoilua sekä kahvilassa tuurausta ja erikoiskahvien tekoa. Aktiivinen tekijä ei kaihda mitään työtehtävää ja jokainen päivä on sopivasti erilainen.

– Hyvä energia ympärillä auttaa jaksamaan rankatkin päivät. Mukavat ja fiksut asiakkaat sekä työkaverit, hyvä tiimi. Kiireen keskelläkin on tärkeää yrittää nähdä positiiviset asiat.

– Tietysti epäonnistumisiakin tulee joskus, ruoka saattaa loppua kesken ja kaikki ei mene suunnitellusti. Se tuntuu kurjalta asiakkaiden vuoksi, heillä on silloin täysi oikeus olla pettyneitä. Onneksi tulee myös onnistumisia ja hyvää palautetta, se palkitsee.

Tavoitteet korkealla, jalat maassa

Kaija sanoo olevansa tyytyväinen siihen, missä on nyt. Se ei silti tarkoita, ettei seuraavaa askelta olisi mietitty. Ja sen aika tuntuu olevan tänä vuonna.

– Odotan uusia haasteita. Haluan löytää itsestäni uusia puolia – hyviä puolia tietenkin, vaikka varmasti tulen löytäneeksi myös niitä huonoja. En halua asettaa suuria odotuksia, etten joudu pettymään. Mutta paikoillenikaan en aio jäädä.

– Lentoemännän ammatti on ollut haaveeni lapsesta lähtien. Työssä kiehtoo kokonaisvaltainen vastuu asiakkaiden hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Ja on tietysti kiva plussa, että samalla näkee maailmaa. Viiden vuoden päästä näen itseni yläilmoissa tarjoilemassa, esimiehenä lentokentällä tai opiskelemassa matkailualaa.

Tätä nuorta ammattilaista kuunnellessa on helppo uskoa, että hän pääsee vielä pitkälle – tai Kaijan ollessa kyseessä oikea sana lienee korkealle. Onnea matkaan, mihin se viekin!

Jälkikirjoitus: Tilanteet elävät joskus nopeasti ja tämän haastattelun ilmestyessä Kaija on jo ottanut seuraavan askeleen kohti unelmaansa. Hyviä tuulia – olemme varmoja, että siivet kantavat!

Petri Minni

Kirjoittaja on HYY Ravintoloiden viestinnän ja markkinoinnin suunnittelija.