Tekijät tutuiksi: Kristine Victorino löysi kartalta Suomen ja Suomesta lohikeiton

Kymmenen vuotta sitten filippiiniläisen rakennusfirman lakiasiain osastolla työskenteli nuori nainen, jolla oli unelma. Executive secretary Kristine Victorino oli valmistunut kollegesta hyvin arvosanoin, löytänyt vakituisen, koulutustaan vastaavan työpaikan ja ulkopuolisin silmin elämä näytti valmiille.

Kristinen itsensä sisällä kuitenkin kyti. Hän halusi irrottautua rutiineista, hän halusi nähdä maailmaa ja ennen kaikkea – hän halusi tehdä ruokaa.

Mikäli olet tänään lounastanut UniCafe Metsätalossa, aterian on todennäköisesti valmistanut sinulle juuri Kristine. Suurella sydämellä.

– Tiedätkö, Kristine purskahtaa nauruun tavatessamme, vielä reilut viisi vuotta sitten ”Suomi” oli minulle täysin tyhjä sana.

Päätettyään omasta toiveestaan sihteerinuransa Kristine oli ehtinyt opiskella itselleen uuden ammatin kokkina ja työskennellä niin filippiiniläisten huippuhotellien ravintoloissa kuin laitoskeittiöissäkin. Huono palkkaus ja sosiaaliturvan puute ajoivat kuitenkin hänet, kuten useat muutkin, hakemaan vihreämpää ruohoa kotimaan ulkopuolelta.

– Suomalaisilla on metsä ja matkapuhelimet, Filippiinien vientituote on työvoima, Kristine toteaa.

– Monet hakeutuvat töihin risteilyaluksille tai esimerkiksi Dubaihin, mutta kun näin suomalaisen henkilöstövuokrausfirman työpaikkailmoituksessa sanan ”Eurooppa”, päätin lähettää hakemuksen. Tuolla sanalla on hyvä konnotaatio, joten ajattelin, että myös Suomen täytyy olla hyvä paikka.

Porkkanasta

Kristine saapui Suomeen elokuun 15. päivä 2009. Puoli vuotta kestänyt haku- ja koulutusprosessi Filippiineillä päättyi vähemmän pehmeään laskuun, kun jo viikkoa myöhemmin hän aloitti ensimmäisessä työpaikassaan Helsingissä.

– Elokuun viilenevät aamut ja hiljaiset ihmiset, jotka kuuliaisesti odottavat bussipysäkeillään – olihan se kulttuurishokki, Kristine muistelee.

Yhteisen kielen puute silloisella työpaikalla asetti myös omat haasteensa englantia äidinkielenään puhuvalle naiselle.

– Porkkana, pottu, keitto – näihin sanoihin keskustelumme rajoittuivat, kaikki muu esitettiin pantomiiminä, Kristine nauraa.

– Mutta hyvin meillä meni. Ruoka saatiin pöytään ja jo pian sain huomata, että bussipysäkeilläkin tunnelma on riippuvainen säästä ja vuodenajasta. Kun pääsimme kevääseen, ihmiset alkoivat hymyillä.

Pinaattikeitosta

HYY Ravintoloiden palvelukseen Kristine tuli puolitoista vuotta sitten: ensin hänet Suomeen tuoneen henkilöstövuokrausyrityksen kautta ja sittemmin vakituisena työntekijänä.

– UniCafe on hyvä paikka tehdä töitä. On hienoa olla mukana tiimissä, jossa onni on aidosti läsnä. Jatkuva purnaaminen veisi mehut koko yhteisöltä, hän kertoo.

Tullessaan Suomeen Kristine oli osa ensimmäistä aaltoa filippiiniläisistä ravintolatyöntekijöistä. Sittemmin häntä on seurannut moni muu, myös UniCafe-opiskelijaravintoloihin.

– Monet Suomeen saapumisen prosessit syntyivät meidän kokemustemme kautta ja neuvoja kysytään minultakin usein.

– Olemme kaikki toisillemme tukena ulottuen arjen käytännöistä reseptivinkkeihin. Pinaattikeitto tai nakkikastike kun saattavat ulkomaalaisen korvaan kalskahtaa hyvinkin eksoottisille, Kristine hymyilee.

Makaronilaatikosta

Nakkikastike ei ole suinkaan ainoa osa suomalaista ruokakulttuuria, joka saattaa herättää hämmennystä.

– Tiedätkö, Suomen ja Filippiinien väliset eroavaisuudet ruokakulttuurissa ovat enemmän kiinni tavoista kuin resepteistä. Täällä tehdään yksinkertaista, selkeää ja ravitsevaa ruokaa, jonka valmistamisessa arvostetaan helppoutta. Filippiineillä jokainen ateria on tehty hitaasti nautittavaksi, Kristine pohtii.

– Molemmissa kulttuureissa on puolensa ja olen löytänyt suomalaisistakin ruoista uusia herkkuja, kuten lohikeiton, jota valmistan usein kotonakin. Yksi paikallinen erikoisuus menee kuitenkin kokonaan yli ymmärrykseni: Makaronilaatikko. Lihaa, pastaa, kananmunia ja maitoa samassa vuoassa, jonka päälle kaadetaan vielä reilu satsi ketsuppia. Yäk, hän irvistää.

Onneksi Kristinen arki Suomessa on kuitenkin enemmän lohikeittoa kuin makaronilaatikkoa.

– Minun on hyvä täällä. Arvostan ihmisten suoraselkäisyyttä, rehellisyyttä ja sitä, että tunteet saa näyttää avoimesti, hän kertoo.

Eikä Kristine allekirjoita ajatuksia suomalaisesta pidättyväisyydestäkään.

– Eivät suomalaiset ole hiljaisia, hitaasti lämpiäviä vain. Puoli vuotta kysytään ja vastataan ja vasta sen jälkeen keskustellaan. Mutta kenellä tässä on kiire, hän hymyilee.

Mikko Huttunen

Kirjoittaja on HYY Yhtymän tiedottaja.

Kuva: Maru Lemmetty

Tekijät tutuiksi -blogisarjamme esittelee joukon unicafelaisia kauhan varresta ja tiskin takaa.