Tekijät tutuiksi: Simo Matikan matkat starttaavat Ylioppilasaukiolta

Useille opiskelijasukupolville tutuksi tullut asiakaspalvelun superosaaja Simo Matikka on viihtyhyt HYY Ravintoloiden palveluksessa jo miltei 30 vuotta. Mikä on Simon työssä viihtymisen salaisuus? Entä mikä saa miehen sydämen sykkimään siviilissä?

Juttusarjan nimen ollessa ”Tekijät tutuiksi”, tuntuu erityisen haastavalta lähteä kirjoittamaan Simo Matikasta. Kun miehestä on tehty juttua Hesaria myöten, lienee oikeutettua sanoa, että Simon tuntevat kaikki. UniCafe Ylioppilasaukion annostelija on elävä legenda, malliesimerkki asiakaspalvelijasta, joka on juuri oikealla alalla.

Tapaan Simon ensimmäisenä työpäivänään hyvin ansaitun kesäloman jälkeen. Kolme viikkoa on sujahtanut perinteisissä merkeissä: innokkaalle maailmanmatkaajalle on kertynyt lentomaileja muun muassa Prahasta ja viimeksi Pietarista. Tuolla kertaa tosin M/S Princess Anastacian matkassa.

– Matkustaminen on loistava tapa nollata ajatukset arjesta, Simo naurahtaa.

– Mutta kokonaan irti siitä ei pääse. Olipa matkakohteena pieni Kreikan saari tai viikonloppuristeily, niin todennäköisesti jossain vaiheessa olkaan koputetaan, että ”Sähän olet Simo!”.

Näin nytkin. Matkaseuraa tutuista asiakkaista löytyi jo ennen kuin laiva ehti irrottautua satamasta. Eikä siinä mitään; mies pitää asiakkaistaan yhtälailla kuin nämä Simosta.

Aurinkoista mitä suurimmalla todennäköisyydellä

Simon miltei kolmekymmenvuotisen UniCafe-uran aikana miehen hyväntuulisesta palvelusta on ehtinyt nauttia moni. Ei siis ihme, että tuttuja kasvoja riittää.

– Kun sekä henkilökunnalla että asiakkailla on hyvä meininki, on lopputuloksena hyvä päivä, hän toteaa.

– Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita, mutta minun kohdallani tuo ”hyvä meininki” tarkoittaa, etteivät omat pilvet saa välittyä asiakkaille. Onneksi olen sen tyyppinen kaveri, että auringon todennäköisyyteen on aika korkeat prosentit.

UniCafe Ylioppilasaukio palvelee asiakkaita syys- ja talvikaudella yhdestätoista seitsemään, joten korkeat prosentit tulevat hyvinkin tarpeeseen. Simo muistuttaa, että palvelun tason on säilyttävänä korkeana avaamisesta sulkemisaikaan saakka.

– Asiakkaita täytyy osata lukea, hän valottaa omaa ammattitaitoaan.

– Rennon ja hyvän fiiliksen asiakaskohtaaminen ei jää ainoastaan siihen hetkeen, vaan parhaimmillaan tuo suusta suuhun kulkiessaan mukanaan myös uusia asiakkaita. Jokainen hetki on tärkeä, mies muistuttaa.

Domukselta tähän päivään

Lohjan ammattikoulusta alkanut työsarka ravintolamaailmassa on näyttänyt Simolle paljon. HYY Ravintoloita mies pitää erinomaisena työpaikkana.

– Vuodesta 1988 olen UniCafen ja HYY Ravintoloiden palveluksessa ollut, ensin Domuksella ja sitten Ylioppilasaukiolla. Kyllähän näihin vuosiin on mahtunut paljon, hän hymyilee.

– Koko tätä aikaa on kuitenkin määrittänyt hyvä tekemisen meininki ja hyvä henki, Simo toteaa.

– UniCafe on erinomainen ponnahduslauta ravintola-alalle ja kokonaisuutena HYY Ravintolat tarjoaa paljon mahdollisuuksia myös uralla etenemiseen. Meillä on hyvät esimiehet ja toimintaa kautta linjan määrittää laadukkuus aina tekemisestä raaka-aineisiin. Kokonaisuus toimii.

Maailman maisemia

Ihmisen ei tarvitse olla Cheek tai Sillanpää saadakseen ihailijoita. Ihmisen on yksinkertaisesti tehtävä työnsä hyvin.

Vaihto-opiskelijoiden ja valmistuneiden kiitoskirjeet ja oma faniryhmä Facebookissa kertovat, että ainakin Simo Matikka on mies oikeassa paikassa. Itse hän ottaa kiitokset hurtilla huumorilla mutta ylpeänä vastaan. Työtä tehdään asiakkaille ja näiden arvostus on merkki onnistumisesta.

-Kyllähän minä asiakkaista tykkään, Simo naurahtaa.

-Mutta ei elämä kuitenkaan ole yksinomaan työtä. Matkailun ohella taide on ollut minulle aina tärkeää, olkoonkin, että tätä nykyä reissut ovat vieneet ajan omalta maalaamiselta, hän toteaa.

-Kuvia syntyy kuitenkin koko ajan, nyt ne vain jäävät omaan mieleen muistoina maisemista eri puolilta maailmaa, Simo päättää.
Mikko Huttunen

Kirjoittaja on HYY Yhtymän tiedottaja.

Kuva: Maru Lemmetty

Tekijät tutuiksi -blogisarjamme esittelee joukon unicafelaisia kauhan varresta ja tiskin takaa. Sarjan seuraava osa ilmestyy lokakuussa.