Historia

Ravintolapalveluita vuodesta 1953

Polkumme tähän päivään

Tänä päivänä UniCafe toimii vastuullisena ravintola-alan toimijana tarjoten lounaspalveluita sen 18 lounasravintolassa ja juhlaravintolapalveluita sen neljässä juhlaravintolassa sekä tarjoaa työpaikan lähes 200 työntekijälle.


Vuosi 1953: opiskelijaa palveleva ravintolatoiminta alkaa

Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan oma ravintolatoiminta alkoi vuonna 1953 Domus Academican lounasravintolasta. Ylioppilaskunnan ja opiskelijoiden oman ravintolan tarve oli selkeä ja yksinkertainen: jäsenistölle tuli tarjota hinnaltaan edullisia ja laadultaan hyviä lounaita. Ravintolan toiminnasta vastasi tuolloin Ylioppilastuki ry. Sodan jälkeisessä ajattelussa keskeistä oli ylioppilaiden oma aktiivisuus omien asioidensa hoitamisessa. Ravintolan perustamiseen vaikuttivat olennaisesti myös opiskelijoiden vähävaraisuus ja edullisten ruokailupaikkojen puute Helsingissä.


1960-luku: Ylioppilastuen ravintolatoiminta laajentuu ja ketjuuntuu

Kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1964, Porthanian ravintolan siirtyi Ylioppilastuelle. Tämä oli ensimmäinen askel ravintolatoiminnan laajenemisessa ja ketjuuntumisessa. Vuonna 1969 Ylioppilastuen ravintolatoiminta laajeni kertarysäyksellä 13:lla yliopiston tiloissa toimivalla kahvilalla, kun Pauligin omistama kahvilaketju Nissen tarjosi kahviloita Ylioppilastuelle sopivaan kauppahintaan. Kauppa sinetöi Ylioppilastuen ravintolatoiminnan tehtäväksi opiskelijaruokailun järjestämisen Helsingin yliopistossa.


1970-luku: Valtio tukee opiskelijaruokailua

Opiskelija-aterioiden suoralla tuella valtio pystyi ohjaamaan opiskelijoiden ruokailutottumuksia kansanterveyden kannalta toivottuun suuntaan. Tämä oli viesti myös siitä, kuinka opiskelu alettiin nähdä enemmän työnä, johon valtion tuli tarjota tietyt puitteet (vrt. opiskelijaruokailu – työpaikkaruokailu). Tuen myötä lounastajamäärät kasvoivat ja UniCafe vakiinnutti asemaansa opiskelijoiden omana ravintoloitsijana.

 

Vuosi 1987: HYY Yhtymä operoimaan ylioppilaskunnan liiketoimintaa

1980-luvulla Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYYn) liiketoiminta muodostui useista pienistä toimijoista ja tytäryhtiöistä, jotka koettiin tarpeen koota laajemman yhtymän yhteyteen. HYY Yhtymän perustaminen tarkoitti hallinnollista muutosta toiminnassa, mutta samalla se viestitti asiakkaille ja kumppaneille liiketoiminnan ammattimaistumisesta. Yhä tänään HYY toteuttaa yritystoimintaansa HYY Yhtymän yritysten kautta, joiden tehtävä on tukea taloudellisesti ylioppilaskunnan toimintaa sekä tarjota opiskelijoiden hyvinvointia lisääviä palveluita. UniCafe on osa HYY Yhtymää.


1990-luku: UniCafen aikaa

UniCafe-nimi otettiin käyttöön vuonna 1986 Ylioppilastuen aputoiminimenä. Vuonna 1994 nimi ja ravintolatoiminta eriytettiin kokonaan Oy UniCafe Ab:ksi. UniCafen silloinen logo suunniteltiin Taideteollisessa korkeakoulussa. 

 

Vuosi 2008: Oy UniCafe Ab ostaa Oy Vanha Ylioppilastalo Ab:n liiketoiminnan

1.1.2008 Oy UniCafe Ab osti HYY Yhtymän toisen ravintolayhtiön Oy Vanha Ylioppilastalo Ab:n liiketoiminnan. Liiketoimintojen yhdistymisen myötä nyt myös Vanhan ylioppilastalon juhlaravintolatoiminta tukee UniCafen päätehtävää: opiskelijalounastoimintaa. 140-vuotias Vanha ylioppilastalo toimii UniCafen juhlaravintolan keihäänkärkenä tuoden juhlapalveluammattiosaamisen ja –kokemuksen sekä kulttuurihistoriallisen miljöön kaikkien asiakkaiden saataville.


2010-luku: arvot toiminnassa

UniCafe on vastuullinen ravintola-alan yrittäjä, jolle tärkeää hinnan ja laadun lisäksi ovat ympäristö, ihmiset ja kulttuurilliset arvot.